Saraya

Nimi: Saraya
Sukupuoli: Narttu
Lauma: Afuel
Laji: Koirasusi
Ikä: Pentu
Ryhmittymät: Kuuluu äitinsä kautta Lahkoon


Ulkonäkö:

Luonne: Saraya on pirteä ja hieman ilkikurinen poikatyttö. Se on iloinen pentu, joka elää onnellista lapsuutta perheensä kanssa. Se nauttii leikkimisestä ja lumessa peuhaamisesta täysin siemauksin ja sen kuulee nauravan usein.

Saraya on seikkailunhaluinen pentu, joka pitää uusien paikkojen tutkimisesta ja uusien asioiden oppimisesta ja kokemisesta. Se saattaa hyvinkin unohtaa, ettei johonkin tiettyyn paikkaan pitänyt olla mitään asiaa, sillä se haluaa oppia ja tietää kaiken ja tutkia jokaisen paikan. Se vain ei muista aina varoa tutkimusretkillään ja sillä onkin taipumus joutua vaikeuksiin.

Narttu on kekseliäs ja se keksii mielellään itselleen tekemistä. Aina sen keksimät viihdykkeet eivät ole vain niitä parhaita mahdollisia ja kaiken lisäksi sillä on ikävä tapa yllyttää muut mukaan omiin tempauksiinsa.

Pentu on muutenkin hieman liian varomaton ja uhkarohkea. Se ei pelkää uhitella edes itseään isommille ja se on muutenkin hieman liian rääväsuu.

Poikamaisena persoonana Saraya ei juurikaan välitä omasta ulkonäöstään. Sen harja harottaakin usein jokaiseen ilman suuntaan sotkuisena ja turkissa voi olla leikkien jäljiltä roskia ja mutaa. Se ei myöskään aristele kastella itseään ja oikeastaan se pitääkin vesileikeistä oli kyseessä sitten vesilätäkkö tai isompi järvi.

Saraya rakastaa perhettään yli kaiken ja se onkin pennulle kaikki kaikessa. Sen sisarukset ovat sen parhaita kavereita ja koska Saraya on vanhin pentu ja hieman suurikokoinen ja rohkea, se suojelee mielellään sisariaan ja pitää niistä huolta.

Narttu kuuluu Lahkoon äitinsä Kuurankukan puolelta, mutta asia ei ole pennulle mitenkään järin tärkeä, eikä se koe sitä omaksi jutukseen. Se kuitenkin saattaa vanhempana uhrata pieniä nisäkkäitä herralle ihan vain oman äitinsä vuoksi. Pentu ei kuitenkaan arastele muita kiihkeämpiä Lahkolaisia, ovathan ne kuitenkin samaa joukkoa sen kanssa.

Muutenkaan Saraya ei syrji ketään, olivat nämä miten erilaisia tahansa ja se tutustuu mielellään uusiin koiraeläimiin ja tekee uusia ystäviä. Sillä on taipumus myös luottaa uusiin tuttavuuksiinsa hieman liian helposti onhan sen lapsenusko vielä vahva.






Menneisyys: Saraya syntyi Andriaanan pohjoisosissa Afuelin mailla viisipäiseen pentueeseen. 
Pikkutietoja:

Perhe
Isä: Faris
Äiti: Kuurankukka
Sisarukset:


Lorena Kuusilmä

Nimi: Lorena Kuusilmä
Sukupuoli: Narttu
Lauma: Laumaton
Laji: Susi
Ikä: 3 vuotta
Ryhmittymät: Vyöhyke


Ulkonäkö:

Luonne:

Menneisyys: Lorena syntyi ainoana pentuna Sisävyöhykkeellä. Se oli kovin heiveröinen ja pienikokoinen, eikä sen äiti ollut varma selviäisikö pentu. Se kuitenkin hoivasi pienoistaan päivin ja öin pitäen sen lämpimänä ja ruokkien sitä maidollaan, vaikka se itse joutui kärsimään nälästä. Pentu alkoikin voimistua ja kasvaa. Hitaasti tosin, mutta ainakin se eli.

Pikku hiljaa pennusta kasvoi vahvempi joskin hieman laiha tenava, joka kulki aina äitinsä perässä. Isäänsä Lorena ei koskaan tavannut, eikä oikeastaan tiennyt kuka tämä olikaan. Sen äiti vältteli puheenaihetta ja vaikeni kun susi kyseli isästään. Lopulta Lorena ei enää kysellyt. Oikeastaan se ei kaivannutkaan isää, sillä sen äiti oli hyvin rakastava ja hyvä kasvattaja.

Elämä Sisävyöhykkeellä ei ollut helppoa ja Lorenan alkuelämä ei ollut helpoimmasta päästä. Se oppi kantapään kautta, mitä todellinen nälkä oli ja miten julma maailma voi olla. Viha Ulkovyöhykkeeläisiä kohtaan alkoi kytää nuoren nartun sisällä.

Lorena kasvoi ja jo vuoden ikäisenä siitä oli kehittynyt vahva, oikeudenmukainen ja älykäs nuori neiti. Se vihasi Ulkovyöhykkeeläisiä ja näin itsekkyyttä, jonka takia sen kaltaiset joutuivat kärsimään. Lorenasta kehittyikin melko kapinallinen.

Lorenan ollessa hieman yli kahden vuoden ikäinen sen äiti sairastui pahasti ravinnonpuutteen ja ankarien elinolojen vuoksi. Lorena päätti pyytää halveksimmiltaan ulkovyöhykkeeläisiltä apua. Se pyysi näitä päästämään äitinsä Ulkovyöhykkeelle, jotta tämä saisi kunnollista ravintoa ja paranisi. Ulkovyöhykkeeläiset kieltäytyivät nauraen ivallisesti. Lorena raivostui ja epätoivoissaan yritti lietsoa kapinaa sisävyöhykkeeläisien joukossa. Ulkovyöhykkeeltäiset eivät tästä pitäneet vaan kävivät Lorenan kimppuun sokeuttaen toisen tämän silmistä rangaistuksena ja varoittavana esimerkkinä muille.

Nuori narttu joutui tyytymään kohtaloonsa ja sen tuntemat sisävyöhykkeeläiset alkoivat vältellä sitä ja kutsuivat sitä nimellä Kuusilmä nartun sokeutetun harmaan silmän mukaan. Sen äiti kuoli saamaansa tautiin ja pian sen jälkeen katkeroitunut narttu vetäytyi Sisävyöhykkeen metsiin omiin oloihinsa. Aluksi elämä yksisilmäisenä tuotti hankaluuksia, mutta pikku hiljaa narttu tottui puutteeseensa. Se alkoi harjoitella raivoisasti taistelua ja opetteli elämään yksin mielessään ajatus, että jonain päivänä se näyttäisi ja pääsisi täältä loukosta.

Eräänä päivä ollessaan metsästämässä Lorena törmäsi metsässä Harmaan. Narttu ei ollut nähnyt muita susia vähään aikaan ja se oli hämmästynyt tavatessaan toisen nartun. Harma ei ollut ollut Sisävyöhykkeellä vielä kovinkaan kauaa, mutta jollain tavalla Lorena näki siinä itsensä ja se päätyi jakamaan saaliinsa avuttoman nartun kanssa.

Keskusteltuaan sudet huomasivat, että niillä oli paljon yhteistä ja Lorena auttoi Harmaa pääsemään uuden sisävyöhykeläiselämänsä alkuun. Pikku hiljaa kaksikosta kehittyi hyvin läheiset ja ne olivat aivan kuin siskokset. Molemmat olivat varmoja, että jonain päivänä ne pääsisivät pois vankilastaan ja ne harjoittelivat yhdessä taistelu- ja selviytymistaitoja. Lorena huomasi, että kun ne taistelivat yhdessä, ei sen puuttuvasta silmästä ollut niin paljon haittaa ja metsästyskin sujui paremmin tiimityönä. Ja hyvä tiimi ne olivatkin.

Lopulta tapahtui se, mitä kaikki sisävyöhykkeeläiset olivat odottaneet ja niiden joukosta nousi johtaja viemään ne pois Sisävyöhykkeeltä. Lorena ja Harmakin päättivät karistaa laakson tomut tassuistaan ja yön turvin ne livahtivat ulos vapauteen. Matka kohti Andriaanan luvattua paratiisia saattoi alkaa. Matka oli vaikea ja pitkä, mutta siitäkin kaksikko selvisi toistensa avulla ja viimein ne saapuivat Andriaanaan.
Pikkutietoja:

Alicia

Nimi: Alicia

Ikä: n. 2 vuotta

Laji: Susi

Sukupuoli: Narttu

Lauma: Edera

Suhtautuminen lahkoon: Ristiriitainen

Ulkonäkö: Alicia on sangen pienikokoinen, vaikka se onkin täysiverinen susi. Nartun säkäkorkeus on n. 65 cm ja se painaa n 25 kg. Alicia on väritykseltään sangen vaalea neito ja sen pääväri onkin valkoinen. Nartun turkissa on beigejä kuvioita. Molempien silmien ympärillä on nuolimaiset ohuet kuviot ja kirsun juuressa on pieni kuvio. Korvien ympärykset ovat beiget ja nartun otsalta lähtee viiru, joka kulkee selkärankaa pitkin aina hännänpäähän asti. Nartun silmät ovat hieman vinot ja vaalean siniset, mutta läheltä iiristä niissä voi erottaa myös turkoosia. Alicia on rakenteeltaan solakka, mutta paksu vaalea turkki saa sen näyttämään pehmeältä ja todellista isommalta. Karva on pisimmillään poskissa ja kaulalla.

Luonne: Sen äiti väitti nartulle, että sen isä – jota Alicia ei ole koskaan tavannut – kuului Susiklaaniin ja oli hyvin tärkeä henkilö. Tämä sai nartun tuntemaan itsensä tärkeäksi ja melkeinpä prinsessaksi. Siksi nuori susi osaakin olla hieman ylpeä ja pöyhkeileväkin. Tämä tulee yleensä pääsääntöisesti esiin jos narttu tietää olevansa tekemisissä ala-arvoisen tai Ederaan kuulumattoman suden kanssa.

Alician toinen ylpeyden aihe on, että se ylipäätään sattui syntymään jaloksi sudeksi eikä miksikään piskiksi.

Tämä ylpeys susia kohtaan saa sen vähättelemään muita koiraeläimiä ja pitämään niitä alempiarvoisina olentoina. Tästä voikin päätellä, että narttu ei kohtele koiria ja koirasusia kovinkaan ystävällisesti. Näitä kohtaan narttu on hyvin töykeä ja ikävä. Se ei ole koirien kanssa tekemisissä kovin mielellään ja välttääkin sitä aina kuin mahdollista.

Muiden (varsinkin Ederaan kuuluvien) susien seurassa Alicia on aivan eri maailmasta. Se suorastaan hakeutuu muiden susien seuraan ja on näitä kohtaan hyvin ystävällinen ja huomaavainen. Muut sudet tuovat nartun parhaimmat puolet esiin. Vaikka Alicia onkin melko sosiaalinen, ei se kertoile kaikista henkilökohtaisimpia asioitaan tuntemattomille. Se ei luota täysin edes kaikkiin muihin susiin vaan se saattaa pihtailla tietoja itsestään odottaen suhteen syventymistä.

Alicia on uskollinen ystävä, mutta se ei ystävysty muiden kuin susien kanssa. Aika näyttää kypsyykö nuori susi ajan kanssa ja muuttuuko se suvaitsevammaksi. Narttu viihtyy läheisiensä ja ystäviensä seurassa ja se vaatiikin paljon huomioita. Se ei mielellään kuljeksi ympäriinsä yksin vaan se hakeutuu aina mieluisaan seuraan.

Alicia on pienestä pitäen haaveillut, että se saisi kumppanikseen jonkun korkeassa asemassa olevan suden, jonka rinnalla sekin saisi loistaa samassa valokeilassa. Tämä on tietysti vain nuoren nartun typerä haave, joten jos oikea uros astelisi sen elämään, voisi se saada nartun rakastumaan itseensä. Narttu on myös hieman romantikko ja se nauttii huomionosoituksista ja kehuista ja näillä sen saa suhteellisen helposti hurmattua. Alicia haluaisinkin puolison, jolle se olisi se kaikista tärkein ja joka hemmottelisi sitä ja pitäisi siitä huolta. Toisaalta pahoissa pojissa on aina jotain kiehtovaa.

Puolisolleen narttu on hyvin rakastava ja hellä. Se haluaa olla paljon rakkaansa seurassa, joka voi vaikuttaa välillä lähes tarrautumiselta. Erossa olo on nartulle vaikeaa ja se ikävöi rakastaan hyvinkin paljon.

Susi ei ole mitenkään järin innostunut taistelemisesta, ehkäpä koska se itse ei siinä oikein pärjää. Tosi paikan tullen Alicia kyllä osaa purra ja se osaa ketteryytensä ansiosta tehokkaasti väistellä hyökkäyksiä, mutta sillä ei ole paljoa voimaa. Lisäksi narttu on kovin pienikokoinen ja kevyt. Tilanteen vaikuttaessa pahalta narttu pyrkii yleensä pakenemaan paikalta, sillä se on nopea juoksija.

Menneisyys: Alicia syntyi Ederan alueilla ainoana pentuna. Se ei koskaan tavannut isäänsä ja se elikin koko lapsuutensa äitinsä kanssa. Alician isä lienee oikeasti jokin kiertelevä susi, johon sen äiti sattui joskus rakastumaan, mutta nartun äiti kertoi vähän toista. Se väitti aina pennullee tämän isän olevan Susiklaanilainen ja hyvin korkeassa asemassa oleva uros. Alician äidillä oli myös tapana kertoa pennulleen tarinoita tämän isästä. Alicia kasvoi siinä uskossa, että se oli lähes siniverinen ja siksi hyvin tärkeä henkilö.

Alician äiti esitteli pentuaan monille susille ja Aliciasta kehittyikin sosiaalinen ja hieman huomiohakuinen nuori. Nartulle kasvoikin suuret sosiaaliset verkostot.

Nartun äiti kuoli kasvaimeen Alician ollessa hieman yli vuoden ikäinen. Narttu suri kovasti äitiään, mutta pian senkin piti jatkaa elämäänsä ja jättää kasvattajansa taakseen. Nopeasti nartusta kasvoikin itsenäinen nuori susi. Nartun äidin ystävät ja sen tutut pitivät siitä hyvää huolta ja toimivat tärkeänä tukiverkkona. Ehkäpä juuri siksi Alicia pääsikin hyvin yli äitinsä menetyksestä.

Tähän asti Alicia onkin elänyt hyvin tasapainoista ja hyvää elämää. Se on myös toiminut kuten tavallinen teini ja kokeillut humaltumista, nuorille uroksille flirttailua ja muuta asiaan kuuluvaa.




 

Pelaaja: Korento, hopeakorento(a)gmail.com

Pelipaikka: Andriaana

Vanora

Nimi: Vanora

Ikä: n. 3 vuotta

Rotu: Sekarotuinen, veressä myös hieman sutta

Sukupuoli: Narttu

Lauma: Toistaiseksi laumaton

Suhtautuminen lahkoon: Ei ole vielä tietoinen lahkon olemassaolosta

Ulkonäkö: Vanora muistuttaa ulkonäöllisesti hieman enemmän sutta kuin koiraa. Sen säkäkorkeus n. 60 cm ja se painaa n. 28kg , eli se on hieman puhdasveristä sutta pienempi. Nartun silmät ovat susimaisen vinot ja kullankeltaiset. Vanoran turkki on paksu ja pääväriltään ruskehtavan harmaa. Selkärankaa pitkin kulkee tummempi raita, joka kehystää myös vatsan valkoisen ja tummemman päävärin kuvioiden reunusta. Nartun korvat ovat kolmiomaiset ja tummat. Otsalla on tummasoikio, jonka keskusta on hieman muuta kuviota vaaleampi. Silmien päällä on tummamaski, josta lähtee raidat kohti kirsua ja korvia. Poskilla on ohuet tummat raidat. Turkki on niskasta hieman pidempää. Nartun jalat ovat sirot ja vahvat ja häntä pörröinen.

Luonne: Vanora on hyvin sosiaalinen ja eloisa persoona. Se pitää uusien tuttavuuksien hankkimisesta ja se hakeutuukin mielellään muiden koirien ja susien seuraan. Joskus sen innokas lähestyminen tosin koetaan uhkaavana tai tungettelevana, vaikka narttu ei sitä tarkoittaisikaan. Yleensä Vanora tulee hyvin toimeen muiden kanssa – niin koirien kuin susienkin, sillä se pitää molempia kaltaisinaan. Susiveri ei ole koskaan ollut nartulle mikään ongelma, sillä asia on melkein päinvastoin. Narttu pitää sitä vain rikkautena, vaikka se on monesti joutunutkin kohtaamaan syrjintää sekaverisyytensä vuoksi. Ehkäpä juuri tästä syystä narttu on niin suvaitseva.

Ihmisistä narttu ei välitä vaan sen mielestä ne ovat vain julmia ja vieraita olentoja, joista on syytä pysyä kaukana.

Vanora osaa olla hieman naiivi ja yliluottavainen muita kohtaan, sillä se haluaa uskoa muista pelkkää hyvää. Tästä syystä narttua on helppo käyttää hyväksi. Narttu myös puhuu omista asioistaan hyvinkin avoimesti, eikä se oikeastaan edes osaa piilottaa tunteitaan. Vanora ystävystyykin muiden kanssa helposti, mutta välillä nartun välittömyys voi johtaa myös pettymyksiin.

Vanora välittää kovasti ystävistään ja lähimmäisistään ja se onkin näille hyvin uskollinen. Vanorasta tulisi varmasti hyvä ja suojeleva äiti ja se haluaisikin joskus tulevaisuudessa pentuja rakastamansa uroksen kanssa. Nartulla onkin suuri suojeluvietti ja se suojeleekin tarmokkaasti läheisiään ja paikalle sattuessaan se saattaa myös puuttua tilanteisiin, jotka eivät sille mitenkään edes kuulu.  Narttu on monesti rynnännyt typerästi keskelle kahden aivan tuntemattoman koiran taistelua joskus ratkaisten tilanteen ja joskus taas vaan sotkien sitä entistä enemmän.

Vanora on hyvä taistelija sen suurehko koko ja voima ovat sille eduksi. Koostaan huolimatta narttu on myös sangen nopea ja ketterä. Taistelussa sen suurin heikkous kuitenkin on liiallinenkin armeliaisuus. Se ei ole koskaan tappanut yhtäkään vastustajaansa ja monesti se yrittää myös välttyä aiheuttamasta pysyviä vammoja. Jotkut vastustajista huomaavakin tämän ja käyttävät sitä surutta hyväkseen. Tästä Vanoralla on muistoina useita arpia sen paksun turkin alla.

Narttu suuttuu melko harvoin, mutta kun joku loukkaa sitä tai sen lähimmäisiä, raivostuu se kunnolla. Silloin sen hienot periaatteet saattavat hieman unohtua ja se voi käydä päälle raivokkaastikin.

Menneisyys: Vanora syntyi mantereella ja oli ainoa narttu seitsemän pennun katraasta. Pentujen äiti oli sekarotuinen koira ja isä koirasusi. Pennut saivat kasvaa rauhassa luonnon keskellä kaukana ihmisistä ja tästä syystä Vanorakaan ei koskaan ihmisiin tottunut. Vanhemmat pitivät jälkeläisistään hyvää huolta ja olivat kaikin puolin hyviä kasvattajia. Ne opettivat Vanorallekin kaiken oleellisen ja kasvattivat siitä ja sen veljistä suvaitsevia ja järkeviä.

Kun pennut kasvoivat ja pesän lähialueet alkoivat käydä suurelle katraalle pieniksi alkoi Vanora veljiensä tavoin tutkimaan maailmaa oman reviirin ulkopuolella. Pikku hiljaa pienet kiertelyretket venyivät päivien tai viikkojen pituisiksi tutkimusretkiksi. Suuri maailma kiehtoi Vanoraa ja se juoksenteli mielellään halki metsien ja niittyjen. Lopulta välttämätönkin tapahtui ja narttu ajautui ihmisten läheisyyteen.

Vanora ei ollut koskaan nähnyt ihmisiä ja se tiesi näistä vain sen, mitä sen vanhemmat olivat sille kertoneet. Se ollut aivan varma, miten ihmisiin pitäisi suhtautua ja näiden outo haju oli yhtä aikaa pelottava ja mielenkiintoinen. Piiloteltuaan pari päivää kylää lähellä olleessa metsässä narttu päätti livahtaa pimeän turvin tutkimaan tuota outoa aluetta. Se hämmästeli rakennuksia ja autoja tietämättä, mitä ne oikeastaan olivat. Pimeillä kaduilla leijui paksuna ihmisten haju, mutta Vanora ei nähnyt yhtäkään noista olennoista.

Yhtäkkiä se kuuli koiranhaukuntaa ja valitusta läheiseltä kujalta ja se hiipi hiljaa katsomaan. Kapealla kujalla katulampun kelmeässä valossa seisoi kaksi miestä ja näiden välistä Vanora näki itseään pienemmän koiran, joka oli sidottu köydellä valotolppaan. Ihmiset huojuivat ja pitivät outoa örisevän kurluttavaa ääntä. Vanora ei ollut varma, kuuluiko moinen ihmisten normaaliin käyttäytymiseen vai olivatko nämä kaksi jollain tavalla sairaita.

Vanora käänsi taas katseensa koiraan joka katsoi ihmisiä peloissaan ja narttu kuuli sen anelevan: ”Ei enää. Lopeta. Mene pois.” Vanoran kulmat kurtistuivat ja niskakarvat nousivat pystyyn. Jokin oli nyt pahasti pielessä. Narttu meinasi jo astua esiin piilostaan kun toinen ihmisistä örisi jälleen  ja nartun kauhuksi veti jalkaansa taakse päin ja potkaisi pientä koiraa rajusti kylkeen. Koira ulvahti ja lennähti kyljelleen. Vanora oli tyrmistynyt ja raivoissaan. Huomaamattaan se päästi kurkusta syvän murinan ja miehet käännähtivät ympäri.

Toinen miehistä huudahti jotain ja toinen poimi maasta suoraa oksaa muistuttavan pitkän esineen. Vanora seisoi paikoillaan hampaat paljastettuina. Se huomasi pienen koirankin kääntyneen katsomaan sitä kasvoillaan pelon, hämmästyksen ja kivun sekainen ilme.

Silloin toinen ihmisistä lähti juoksemaan kohti Vanoraa kädessään tuo pitkä keppi. Mies yritti huitaista narttua aseellaan, mutta Vanora loikkasi nopeasti syrjään ja hyppäsi miestä päin upottaen hampaansa tämän käteen. Mies huusi ja kaatui maahan pudottaen aseensa. Toinen ihmisiä huudahti raivoissaan ja yritti potkaista Vanoraa, joka väisti ja kaatoi toisenkin miehistä maahan jääden seisomaan tämän rintakehän päälle paljastetut hampaat melkein kiinni miehen kasvoissa. Mies ulisi peloissaan ja Vanora uskoi tämän jo antautuneen ja hyppäsi pois tämän päältä asettuen pienen koiran ja ihmisten väliin. Miehet könysivät peloissaan pystyyn ja juoksivat haparoiden pois jättäen koirat kahdestaan kadulle.

Vanora tuijotti hetken ihmisten perään ja antoi sitten itsensä rentoutua hieman. Se kääntyi toisen koiran puoleen ja tarkasteli sitä hetken. ”Oletko kunnossa”, Vanora kysyi astuen hieman lähemmäs. Toinen koira katsoi hetken narttua vaitonaisena ja nousi sitten hieman vaivalloisesti seisomaan. Liikkuminen näytti olevan hieman tuskaista ja Vanora uskoikin, että potku oli murtanut kylkiluita. Kun pikkukoira meinasi vastata nartulle, alkoi läheiseltä kadulta kuulua meteliä. Molemmat koirat kääntyivät äänen suuntaan ja pian kujan toiseen päähän ilmestyi useita ihmisiä käsissään erilaisia aseiksi tarkoitettuja esineitä. Vanoran silmät laajenivat ja se tajusi, että tämä vastus olisi sillekin liikaa. Narttu tarttui hampaillaan köyteen, jolla pikkukoira oli sidottu kiinni ja katkaisi sen yhdellä nykäisyllä. Sitten se tarttui kiinni toisen koiran niskaan ja nosti tämän kevyesti maasta juuri kun ihmisjoukko lähti rynnäköllä kohti koiria varmastikin tarkoituksenaan tappaa nämä molemmat.

Vanora käännähti ympäri ja lähti juoksemaan pakoon toista koiraa kantaen. Kantamus hidasti nartun vauhtia, mutta ihmiset olivat silti hitaampia ja jäivätkin helposti jälkeen. Vanora juoksi halki kylän suoraan metsään. Se jatkoi vielä hetken matkaansa, mutta toisen koiran paino vei nopeasti sen voimia ja pian sen täytyi pysähtyä ja laskea kantamuksensa maahan. Narttu oli hengästynyt ja sen jalat tärisivät väsymyksestä ja jännityksestä.

”Kiitos”, kuului pienen koiran hiljainen ääni. ”Sinä pelastit minun henkeni.” Vanora kääntyi katsomaan toista koiraa ja hymyili tälle pienesti. ”Ei kestä kiittää”, se lausahti. ”Miksi ne ihmiset satuttivat sinua?”

Pieni koira käänsi katseensa maahan ja vastasi: ”En tiedä. Ehkä minäkin tein jotain väärin. Veljeni pissasi matolle ja isänsä potki hänet hengiltä.”

Vanora katsoi toista koiraa pää pienesti kallellaan. Pikkukoira kävi sitä sääliksi ja se tunsi, kuinka viha kupli sen sisuksissa. Viha noita outoja kahdella jalalla kulkevia olentoja kohtaan. ”Ei, tuollainen julmuus on väärin. Tule minun mukaani, pois noiden hirviöiden luota.” Narttu sanoi ja toinen koira käännähti katsomaan sitä hämmästyneenä. Se ei ehtinyt vastaamaan, sillä yhtäkkiä kuului kova pamaus, joka kaikui metsän hiljaisuudessa. Koira hätkähtivät ja kääntyivät äänen tulosuuntaan, josta kuului askelten töminää ja huutoa. Ihmiset olivat seuranneet.

Vanora seisoi paikallaan hengittäen kiivaasti. Se tiesi ettei pieni koira voinut juosta, mutta sen omat voimat olivat niin vähissä, ettei se jaksaisi enää kantaa toista mukanaan. Se katseli raivoisasti ympärilleen ja huomasi vähän matkan päässä kallionkolon. Se nosti toisen koiran maasta ja kantoi tämän kolon luokse. ”Piiloudu tänne. Minä harhautan niitä.” Vanora sanoi ja perääntyi piilopaikan luota juuri ennen kuin kirkas valo osui siihen. Narttu näki useamman ihmisen lähestyvän aseiden kanssa. Uusi pamaus halkoi ilmaa ja narttu tunsi kipua takakoivessaan. Se vinkaisi ja katsoi hämillään jalkaansa ilmestynyttä naarmua. Se ei ymmärtänyt, mitä tapahtui. Narttu kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan poispäin. Metsän pimeys kietoutui jälleen suojelevana sen ympärille.

Se kuuli uusia pamauksia, mutta uusia haavoja ei ilmestynyt. Vanora oli kauhuissaan ja se jatkoi vain matkaansa halki pimeän metsän kunnes saapui joelle. Pelkonsa ajamana se hyppäsi ajattelematta veteen huomaamatta, että vesi virtasi voimakkaasti. Heti kun narttu upposi veteen, se tunsi, kuinka veden voima tarttui kiinni siihen ja pyöritti sitä ympäri ja veti nopeasti mukaansa. Narttu tempoi voimakkaasti päästäkseen pintaan, saadakseen happea keuhkoihinsa. Vesi velloi sen ympärillä ja paiskoi sitä vasten pohjasta nousevia kiviä. Jossain vaiheessa Vanora menetti tajunsa.

Vanora heräsi kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Se oli kylmissään ja sen kehossa oli useita ruhjeita. Ihmeen kaupalla se oli kuitenkin säilynyt hengissä ja ilman suurempia vammoja. Narttu huomasi makaavansa meren rannalla. Aurinko paistoi kirkkaasti, lokin kirkuivat ja vesi liplatti hellästi vasten rantahiekkaa. Narttu nousi varovasti jaloilleen ja katsoi ympärilleen. Se huomasi maanneensa suuren tukin päällä, mikä saattoi olla syy sen selviytymiseen. Se tarkasteli ympäristöään ja näki vain merta, hiekkaa ja metsää. Se ei tiennyt, missä oli. Paikka oli aivan vieras, eikä ilmassa leijunut tuttuja tuoksuja. Kuinka kauas se oli oikeastaan huuhtoutunut? Narttu uskoi olevansa edelleen mantereella, mutta se oli kuitenkin väärässä. Se oli saapunut Andriaanaan.

Pelaaja: Korento, hopeakorento(a)gmail.com

Roolipeli: Andriaana