Vanora

Nimi: Vanora

Ikä: n. 3 vuotta

Rotu: Sekarotuinen, veressä myös hieman sutta

Sukupuoli: Narttu

Lauma: Toistaiseksi laumaton

Suhtautuminen lahkoon: Ei ole vielä tietoinen lahkon olemassaolosta

Ulkonäkö: Vanora muistuttaa ulkonäöllisesti hieman enemmän sutta kuin koiraa. Sen säkäkorkeus n. 60 cm ja se painaa n. 28kg , eli se on hieman puhdasveristä sutta pienempi. Nartun silmät ovat susimaisen vinot ja kullankeltaiset. Vanoran turkki on paksu ja pääväriltään ruskehtavan harmaa. Selkärankaa pitkin kulkee tummempi raita, joka kehystää myös vatsan valkoisen ja tummemman päävärin kuvioiden reunusta. Nartun korvat ovat kolmiomaiset ja tummat. Otsalla on tummasoikio, jonka keskusta on hieman muuta kuviota vaaleampi. Silmien päällä on tummamaski, josta lähtee raidat kohti kirsua ja korvia. Poskilla on ohuet tummat raidat. Turkki on niskasta hieman pidempää. Nartun jalat ovat sirot ja vahvat ja häntä pörröinen.

Luonne: Vanora on hyvin sosiaalinen ja eloisa persoona. Se pitää uusien tuttavuuksien hankkimisesta ja se hakeutuukin mielellään muiden koirien ja susien seuraan. Joskus sen innokas lähestyminen tosin koetaan uhkaavana tai tungettelevana, vaikka narttu ei sitä tarkoittaisikaan. Yleensä Vanora tulee hyvin toimeen muiden kanssa – niin koirien kuin susienkin, sillä se pitää molempia kaltaisinaan. Susiveri ei ole koskaan ollut nartulle mikään ongelma, sillä asia on melkein päinvastoin. Narttu pitää sitä vain rikkautena, vaikka se on monesti joutunutkin kohtaamaan syrjintää sekaverisyytensä vuoksi. Ehkäpä juuri tästä syystä narttu on niin suvaitseva.

Ihmisistä narttu ei välitä vaan sen mielestä ne ovat vain julmia ja vieraita olentoja, joista on syytä pysyä kaukana.

Vanora osaa olla hieman naiivi ja yliluottavainen muita kohtaan, sillä se haluaa uskoa muista pelkkää hyvää. Tästä syystä narttua on helppo käyttää hyväksi. Narttu myös puhuu omista asioistaan hyvinkin avoimesti, eikä se oikeastaan edes osaa piilottaa tunteitaan. Vanora ystävystyykin muiden kanssa helposti, mutta välillä nartun välittömyys voi johtaa myös pettymyksiin.

Vanora välittää kovasti ystävistään ja lähimmäisistään ja se onkin näille hyvin uskollinen. Vanorasta tulisi varmasti hyvä ja suojeleva äiti ja se haluaisikin joskus tulevaisuudessa pentuja rakastamansa uroksen kanssa. Nartulla onkin suuri suojeluvietti ja se suojeleekin tarmokkaasti läheisiään ja paikalle sattuessaan se saattaa myös puuttua tilanteisiin, jotka eivät sille mitenkään edes kuulu.  Narttu on monesti rynnännyt typerästi keskelle kahden aivan tuntemattoman koiran taistelua joskus ratkaisten tilanteen ja joskus taas vaan sotkien sitä entistä enemmän.

Vanora on hyvä taistelija sen suurehko koko ja voima ovat sille eduksi. Koostaan huolimatta narttu on myös sangen nopea ja ketterä. Taistelussa sen suurin heikkous kuitenkin on liiallinenkin armeliaisuus. Se ei ole koskaan tappanut yhtäkään vastustajaansa ja monesti se yrittää myös välttyä aiheuttamasta pysyviä vammoja. Jotkut vastustajista huomaavakin tämän ja käyttävät sitä surutta hyväkseen. Tästä Vanoralla on muistoina useita arpia sen paksun turkin alla.

Narttu suuttuu melko harvoin, mutta kun joku loukkaa sitä tai sen lähimmäisiä, raivostuu se kunnolla. Silloin sen hienot periaatteet saattavat hieman unohtua ja se voi käydä päälle raivokkaastikin.

Menneisyys: Vanora syntyi mantereella ja oli ainoa narttu seitsemän pennun katraasta. Pentujen äiti oli sekarotuinen koira ja isä koirasusi. Pennut saivat kasvaa rauhassa luonnon keskellä kaukana ihmisistä ja tästä syystä Vanorakaan ei koskaan ihmisiin tottunut. Vanhemmat pitivät jälkeläisistään hyvää huolta ja olivat kaikin puolin hyviä kasvattajia. Ne opettivat Vanorallekin kaiken oleellisen ja kasvattivat siitä ja sen veljistä suvaitsevia ja järkeviä.

Kun pennut kasvoivat ja pesän lähialueet alkoivat käydä suurelle katraalle pieniksi alkoi Vanora veljiensä tavoin tutkimaan maailmaa oman reviirin ulkopuolella. Pikku hiljaa pienet kiertelyretket venyivät päivien tai viikkojen pituisiksi tutkimusretkiksi. Suuri maailma kiehtoi Vanoraa ja se juoksenteli mielellään halki metsien ja niittyjen. Lopulta välttämätönkin tapahtui ja narttu ajautui ihmisten läheisyyteen.

Vanora ei ollut koskaan nähnyt ihmisiä ja se tiesi näistä vain sen, mitä sen vanhemmat olivat sille kertoneet. Se ollut aivan varma, miten ihmisiin pitäisi suhtautua ja näiden outo haju oli yhtä aikaa pelottava ja mielenkiintoinen. Piiloteltuaan pari päivää kylää lähellä olleessa metsässä narttu päätti livahtaa pimeän turvin tutkimaan tuota outoa aluetta. Se hämmästeli rakennuksia ja autoja tietämättä, mitä ne oikeastaan olivat. Pimeillä kaduilla leijui paksuna ihmisten haju, mutta Vanora ei nähnyt yhtäkään noista olennoista.

Yhtäkkiä se kuuli koiranhaukuntaa ja valitusta läheiseltä kujalta ja se hiipi hiljaa katsomaan. Kapealla kujalla katulampun kelmeässä valossa seisoi kaksi miestä ja näiden välistä Vanora näki itseään pienemmän koiran, joka oli sidottu köydellä valotolppaan. Ihmiset huojuivat ja pitivät outoa örisevän kurluttavaa ääntä. Vanora ei ollut varma, kuuluiko moinen ihmisten normaaliin käyttäytymiseen vai olivatko nämä kaksi jollain tavalla sairaita.

Vanora käänsi taas katseensa koiraan joka katsoi ihmisiä peloissaan ja narttu kuuli sen anelevan: ”Ei enää. Lopeta. Mene pois.” Vanoran kulmat kurtistuivat ja niskakarvat nousivat pystyyn. Jokin oli nyt pahasti pielessä. Narttu meinasi jo astua esiin piilostaan kun toinen ihmisistä örisi jälleen  ja nartun kauhuksi veti jalkaansa taakse päin ja potkaisi pientä koiraa rajusti kylkeen. Koira ulvahti ja lennähti kyljelleen. Vanora oli tyrmistynyt ja raivoissaan. Huomaamattaan se päästi kurkusta syvän murinan ja miehet käännähtivät ympäri.

Toinen miehistä huudahti jotain ja toinen poimi maasta suoraa oksaa muistuttavan pitkän esineen. Vanora seisoi paikoillaan hampaat paljastettuina. Se huomasi pienen koirankin kääntyneen katsomaan sitä kasvoillaan pelon, hämmästyksen ja kivun sekainen ilme.

Silloin toinen ihmisistä lähti juoksemaan kohti Vanoraa kädessään tuo pitkä keppi. Mies yritti huitaista narttua aseellaan, mutta Vanora loikkasi nopeasti syrjään ja hyppäsi miestä päin upottaen hampaansa tämän käteen. Mies huusi ja kaatui maahan pudottaen aseensa. Toinen ihmisiä huudahti raivoissaan ja yritti potkaista Vanoraa, joka väisti ja kaatoi toisenkin miehistä maahan jääden seisomaan tämän rintakehän päälle paljastetut hampaat melkein kiinni miehen kasvoissa. Mies ulisi peloissaan ja Vanora uskoi tämän jo antautuneen ja hyppäsi pois tämän päältä asettuen pienen koiran ja ihmisten väliin. Miehet könysivät peloissaan pystyyn ja juoksivat haparoiden pois jättäen koirat kahdestaan kadulle.

Vanora tuijotti hetken ihmisten perään ja antoi sitten itsensä rentoutua hieman. Se kääntyi toisen koiran puoleen ja tarkasteli sitä hetken. ”Oletko kunnossa”, Vanora kysyi astuen hieman lähemmäs. Toinen koira katsoi hetken narttua vaitonaisena ja nousi sitten hieman vaivalloisesti seisomaan. Liikkuminen näytti olevan hieman tuskaista ja Vanora uskoikin, että potku oli murtanut kylkiluita. Kun pikkukoira meinasi vastata nartulle, alkoi läheiseltä kadulta kuulua meteliä. Molemmat koirat kääntyivät äänen suuntaan ja pian kujan toiseen päähän ilmestyi useita ihmisiä käsissään erilaisia aseiksi tarkoitettuja esineitä. Vanoran silmät laajenivat ja se tajusi, että tämä vastus olisi sillekin liikaa. Narttu tarttui hampaillaan köyteen, jolla pikkukoira oli sidottu kiinni ja katkaisi sen yhdellä nykäisyllä. Sitten se tarttui kiinni toisen koiran niskaan ja nosti tämän kevyesti maasta juuri kun ihmisjoukko lähti rynnäköllä kohti koiria varmastikin tarkoituksenaan tappaa nämä molemmat.

Vanora käännähti ympäri ja lähti juoksemaan pakoon toista koiraa kantaen. Kantamus hidasti nartun vauhtia, mutta ihmiset olivat silti hitaampia ja jäivätkin helposti jälkeen. Vanora juoksi halki kylän suoraan metsään. Se jatkoi vielä hetken matkaansa, mutta toisen koiran paino vei nopeasti sen voimia ja pian sen täytyi pysähtyä ja laskea kantamuksensa maahan. Narttu oli hengästynyt ja sen jalat tärisivät väsymyksestä ja jännityksestä.

”Kiitos”, kuului pienen koiran hiljainen ääni. ”Sinä pelastit minun henkeni.” Vanora kääntyi katsomaan toista koiraa ja hymyili tälle pienesti. ”Ei kestä kiittää”, se lausahti. ”Miksi ne ihmiset satuttivat sinua?”

Pieni koira käänsi katseensa maahan ja vastasi: ”En tiedä. Ehkä minäkin tein jotain väärin. Veljeni pissasi matolle ja isänsä potki hänet hengiltä.”

Vanora katsoi toista koiraa pää pienesti kallellaan. Pikkukoira kävi sitä sääliksi ja se tunsi, kuinka viha kupli sen sisuksissa. Viha noita outoja kahdella jalalla kulkevia olentoja kohtaan. ”Ei, tuollainen julmuus on väärin. Tule minun mukaani, pois noiden hirviöiden luota.” Narttu sanoi ja toinen koira käännähti katsomaan sitä hämmästyneenä. Se ei ehtinyt vastaamaan, sillä yhtäkkiä kuului kova pamaus, joka kaikui metsän hiljaisuudessa. Koira hätkähtivät ja kääntyivät äänen tulosuuntaan, josta kuului askelten töminää ja huutoa. Ihmiset olivat seuranneet.

Vanora seisoi paikallaan hengittäen kiivaasti. Se tiesi ettei pieni koira voinut juosta, mutta sen omat voimat olivat niin vähissä, ettei se jaksaisi enää kantaa toista mukanaan. Se katseli raivoisasti ympärilleen ja huomasi vähän matkan päässä kallionkolon. Se nosti toisen koiran maasta ja kantoi tämän kolon luokse. ”Piiloudu tänne. Minä harhautan niitä.” Vanora sanoi ja perääntyi piilopaikan luota juuri ennen kuin kirkas valo osui siihen. Narttu näki useamman ihmisen lähestyvän aseiden kanssa. Uusi pamaus halkoi ilmaa ja narttu tunsi kipua takakoivessaan. Se vinkaisi ja katsoi hämillään jalkaansa ilmestynyttä naarmua. Se ei ymmärtänyt, mitä tapahtui. Narttu kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan poispäin. Metsän pimeys kietoutui jälleen suojelevana sen ympärille.

Se kuuli uusia pamauksia, mutta uusia haavoja ei ilmestynyt. Vanora oli kauhuissaan ja se jatkoi vain matkaansa halki pimeän metsän kunnes saapui joelle. Pelkonsa ajamana se hyppäsi ajattelematta veteen huomaamatta, että vesi virtasi voimakkaasti. Heti kun narttu upposi veteen, se tunsi, kuinka veden voima tarttui kiinni siihen ja pyöritti sitä ympäri ja veti nopeasti mukaansa. Narttu tempoi voimakkaasti päästäkseen pintaan, saadakseen happea keuhkoihinsa. Vesi velloi sen ympärillä ja paiskoi sitä vasten pohjasta nousevia kiviä. Jossain vaiheessa Vanora menetti tajunsa.

Vanora heräsi kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Se oli kylmissään ja sen kehossa oli useita ruhjeita. Ihmeen kaupalla se oli kuitenkin säilynyt hengissä ja ilman suurempia vammoja. Narttu huomasi makaavansa meren rannalla. Aurinko paistoi kirkkaasti, lokin kirkuivat ja vesi liplatti hellästi vasten rantahiekkaa. Narttu nousi varovasti jaloilleen ja katsoi ympärilleen. Se huomasi maanneensa suuren tukin päällä, mikä saattoi olla syy sen selviytymiseen. Se tarkasteli ympäristöään ja näki vain merta, hiekkaa ja metsää. Se ei tiennyt, missä oli. Paikka oli aivan vieras, eikä ilmassa leijunut tuttuja tuoksuja. Kuinka kauas se oli oikeastaan huuhtoutunut? Narttu uskoi olevansa edelleen mantereella, mutta se oli kuitenkin väärässä. Se oli saapunut Andriaanaan.

Pelaaja: Korento, hopeakorento(a)gmail.com

Roolipeli: Andriaana